Itella (Posti) myy henkilötietosi

Jotenkin sitä on tähän asti uskonut, että valtion yhtiöihin ja niiden yksityisyys- ja tietoturvapolitiikkaan voi luottaa. Minulta tuo luottamus katosi juuri äskettäin, eikä varmaankaan ole enää palaamassa. Kiitos tästä kuuluu Itellalle, jonka omistaa 100%:sti valtio.

Koko tarina alkoi äskettäin, kun muutimme uuteen asuntoon. Tein muuttoilmoituksen www.muuttoilmoitus.fi -palvelussa Postille ja Maistraatille – aivan kuten olen tehnyt aiemminkin. Pari päivää tämän jälkeen vastaanotin mm. ”henkilökohtaisen kirjeen” Suomen Muuttolaatikko Oy:ltä (mainos oli kirjekuoressa).  Kirjeen alalaidassa oli jopa hyvän tavan mukaisesti mainittu osoitelähde; Intellia Oy. Soitinkin kyseiseen yritykseen heti seuraavan mahdollisuuden tullen ja tiedustelin, kuinka olin päätynyt heidän markkinointitietokantaansa – Intellia Oy:n ja Suomen Muuttolaatikko Oy:n kanssa en ollut asioinut koskaan aiemmin. Vastaus oli yllättävä: heillä on Itellan kanssa sopimus, jonka myötä myös minun osoitemuutostietoni olivat päätyneet tälle markkinointiyritykselle. Intellia taas oli myynyt tiedon eteenpäin omalle asiakkaalleen, Muuttolaatikko Oy:lle.

Seuraavaksi soitin Itellan asiakaspalveluun ja pyysin tälle järkevää selitystä. Asiakaspalvelija yritti tarjota mahdollisuutta, että ilmoittaisin Suomen asiakkuusmarkkinointiliitolle halustani kieltää tietojen jakaminen. Se oli kuulemma ainoa tapa kieltäytyä Itellan mainosposteista, joka ei tietenkään pidä paikkaansa. Pyysin heitä antamaan selityksen asialle, mitä ei tietenkään koskaan kuulunut. Ainoa vastaus tuli Twitterissä, jossa ohjattiin sivulle joka sisältää yritykset, joille osoitetietojen päivityksen menevät automaattisesti. Kumpikaan aiemmin mainituista yrityksistä ei ole tuolla listalla. Sivun alussa mainitaan sujuvasti, että Itella ei luovuta osoitetietoja suoramarkkinointiin.

Kukapa ei haluaisi muuttajan etukuponkeja? Vastaanotettu 2pv osoitteenmuutoksen tekemisen jälkeen. Ei ilmaisjakeluja -tarra postilaatikossa ei blokannut toimitusta.

Tarjous muuttolaatikoista – vastaanotettu myöskin hyvin pian osoitteenmuutoksen jälkeen

Itellan yksityisyydensuojassakin mainitaan: ”Käyttäjien luovuttamia henkilötietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille”. Samaisessa dokumentissa toki hyväksytetään se, että Itella voi käyttää alihankkijoita tuotteiden ja palveluiden tarjoamiseksi ja jakaa henkilötietoja heidän kanssaan. Ostin Itellalta postin edelleenähetyspalvelun vuodeksi, mutta sitä varten tuskin tietoja tarvitsi jakaa Intellia Oy:lle (puhelinmarkkinointiyritys) tai Muuttoboksi Oy:lle (muuttolaatikoita vuokraava yritys)?

Tutkin seuraavaksi Muuttoilmoitus.fi -palvelua tarkemmin. Alalaidassa on linkki tietosuojaselosteeseen, joka kuuluu seuraavasti.

Tietosuojaseloste:
Asiakastietoja käsitellään henkilötietolain mukaisesti Postin asiakassuhteiden hoitamiseen, analysointiin ja kehittämiseen, laskutukseen, raportointiin sekä Postin ja Itella-konsernin kanssa samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden ja sen yhteistyökumppaneiden tuotteista ja palveluista tiedottamiseen ja markkinointiin sekä markkinatutkimuksiin. Esim. kesäosoitepalvelun asiakkaalle Postin voi tarjota jakelua postilaatikon sijasta kesäasuntoon asti ja Postin yhteistyökumppanina oleva kesäpaikkakunta tai kyläkauppa voi lähettää mainoksia ja tiedotteita.

Bingo! Muuttoilmoitus.fi -palvelulla (jota ylläpitävät muuten Itella, Väestörekisterikeskus ja Maistraatit) on siis oma tietosuojapolitiikkansa ja joka mahdollistaa tässä muodossa minkä tahansa roskapostin lähettämisen. Palvelussa voi valita kenelle osoitteenmuutoksen tekee, Postille, Maistraatille vaiko molemmille. Vanhasta tottumuksesta valitsin molemmat, enkä (luottamukseen perustuen) viitsinyt lukea käyttöehtoja tai tietosuojaselosteita. Varmistin vielä, että mitään markkinointiin liittyvää lupaa en antanut. Lopputuloksena Itella on myynyt uudet osoitetietoni ties kuinka monelle toimijalle ja joiden tietokannassa pysynen niin pitkään, kunnes muutan taas osoitetta. Mutta mikäs onkaan kivempaa kuin vastaanottaa lisää ”henkilökohtaisia kirjeitä”.

Summa summarum:
Mikäli yksityisyytesi kiinnostaa millään tapaa, tee muuttoilmoitus VAIN maistraatille. Sen voi tehdä samassa palvelussa. Postille muuttoilmoituksen tekeminen ei tarkoita mitään muuta, kuin heidän oman markkinointirekisterin päivitystä ja muutamalle yritykselle (lista) uuden osoitetiedon toimittamista – sen voit tehdä hyvin itsekin ja välttyä jatkossa turhalta roskapostilta.

Oma johtopäätökseni on se, että Itella on jo niin syvällä suossa kuihtuvan liiketoimintansa kanssa, että mikä tahansa asiakastietojen kauppaaminen on hyväksyttävää jos siitä saa liikevaihtoa. 7.10.2014 Itella ilmoitti muuttavansa Netpostin palveluehtoja. Olennaiset muutokset ovat tässä alla (klikkaa suuremmaksi). Itse aion irtisanoa Netpostin.


Lisäys 11.10.2014 klo 20:08
Vielä lisätietona, että tosiaankin olen tehnyt VRK:lle tietojen luovutuskiellon, josta on tullut kuittaus 18.7.2014 klo 11:43. Tämä oli n. kaksi kuukautta ennen muuttoa. Ohessa vielä kuvakaappaus voimassaolevista asetuksista. Redditissä on myöskin asiaan liittyen muutamia kommentteja – ilmoitusta tehdessäni kiinnitin erityistä huomiota siihen, että en suostu tietojen edelleenluovuttamiseen.

15 vastausta artikkeliin ”Itella (Posti) myy henkilötietosi

  1. Tuota samaa voi harrastaa maistraatin kanssa, sieltä voi ostaa myös sinun tietosi ja oletko muuttanut, montako lasta jne…sekä samoin Itella ostaa ne sieltä ja myy ne intellialle ja he taas sitten tekevät niistä asiakkaansa tarpeiden mukaan suorapostituksia / mainoskamppanjoita, tällä on hieno nimityskin kuin ”kohdennettu” markkinointi. Ei tuo sinun ”olen muuttanut” lappusi liity mitenkään kyseiseen postiin tai siihen että itella olisi myynyt lappuusi laittamat tiedot eteenpäin. Kaikki mitä maistraattiin menee myyniin, ellet sitä kiellä. Monelle nuo ovat hyviä kirjeitä, ei kaikille. Tuo on ihan normaali tapa toimia koko euroopan unionin alueella jokaisessa maassa, ei ole Suomi ja Itella yrityksenä ainoa joka tuota tekee.

    Että nyt vouhkaat asiasta josta et paljoa tiedä selvästikkään 😉

    • Hei Marko,

      Kiitos palautteesta.

      Kyllä tuo muuttoilmoitus liittyy jotenkin Itellaan, koska Intellia sen suoraan myönsi. He eivät maininneet sanallakaan Maistraattia.

      Itse olen kieltänyt Maistraatilta tiedonluovutuksen melkein kaiken mahdollisen osalta, mutta tein tuon vasta joitakin kuukausia sitten. Pitänee kaivella lisätietoa.

      • Niin Intellia on yritys joka ostaa tiedot Itellalta ja itella ostaa ne VRK:lta, siksi eivät osaa sitä yhdistää vrk:n suuntana suoraan (joka sikäli outoa, koska ei noita kovin moni muu myy), itella taas ostaa ne vrk:lta aina kun niihin tulee muutoksia (ts. tietosi muuttuvat muuton myötä, saat lapsen, menet naimisiin ja nimi muuttuu tai vaikka muutat äidinkielesi). Pankit, kuntien toimistot jne.. kaikki ostavat tiedot aivan samaan tapaan. 🙂 Ja tätä tehty jo vuosikymmeniä.

        Tiedonluovutus tiedot pitäisi olla ns. kieltolistassa joka päivittyy näitä hommia tekeville yrityksille aina kun tehdään postitus ja väli yleensä max.2vkoa , siksi kysynkin mikä oli saadussa postituksessasi ns. osoitelähde ja tekninen toteuttaja! VRK on todella tarkka siitä että heidän aineiston käytöstä pitää mainita suoraan postituksessa. Jos osoitelähdetietona on Itella Oy, silloin itella on tehnyt jotain outoa / jokin mennyt väärin.

        Sanoisin että itseä kanssa tämä kiinnostaa, miten olet postia voinut saada jos tiedonluovutus ollut jo 2kk voimassa markkinointiin VRK:ssa.

    • Niin tuon voi kieltää ja se käy vielä todella helposti. Itsellä kielto vrk:n (siis mitä itella, edita jne.. käyttävät suorapostitusten kohdistamiseen) tietoihin että niitä saa käyttää vain sairaanhoitoon ja silloinkin markkinointikielto voimassa. Ei ole sen hankalempaa toimia jos ei halua postia, huono puoli on että monet hyvätkin kirjeet jää saamatta. Kuten jokuaika sitten möyhöttiiin siitä että Trafi myy auton omistajien tietoja markkinointiin, no monet alkoivat kieltämään tätä ja sitten ihmettelevät kun sitä kutsua katsastukseen ei tulekkaan. Se kielto kun koskee myös sitä kutsua. 🙂

      Asioilla hyvät ja huonot puolensa, itse pitää valita onko siitä postituksesta niin paljon stressiä itselle että sen haluaa kieltää ja sitämyöten muistaa itse autonsa katsastaa + ei saa niitä tarjousetuja käyttää jotka sen personoidun kirjeen myötä tulee.

      Oma valinta ja kaikkeen voi vaikuttaa. Sekä vielä itella ei siis myy tietoja, vaan VRK, TRAFI jne.. sekä monet yksityiset yritykset nykyään. Jopa Facebook myy niitä markkinointiin!

      • Olet asian ytimessä, meitä on moneen junaan. Itse en juurikaan arvosta sitä, että valtion/viranomaisten osalta lähdetään myymään kansalaisten henkilötietoja ja se oli kirjoitukseni tärkein pointti.

      • Saan kyllä ne harvat mainokset, mitkä haluan, esim. optikolta. Ja koska Posti päivittää tiedot, saan ne mainokset vaikka muutin. Mitään ylimääräisiä mainoksia en ole alkanut saada.

        En osallistu kilpailuihin tai arvontoihin netissä ja kaupoissa, uskon että sillä on suuri merkitys.

  2. Hei Antti,
    pahoittelen harmiasi markkinointiviesteistä, joita olet saanut.
    Haluan tarkentaa, ettei Itella Posti myy postinsaajarekisteristä kenenkään osoitteita tai muita henkilötietoja, vaan ainoastaan päivitämme asiakas- ja markkinointirekistereissä jo olemassa olevia nimi- ja osoitetietoja.
    Näin teemme myös mainitsemasi Intellia Oy:n palvelutietokannalle.
    Jos haluat välttyä osoitteelliselta suoramarkkinoinnilta, suosittelen yleisen kiellon tekemistä Suomen Asiakkuusmarkkinointiliiton (ASML) ylläpitämään postirobinson-rekisteriin.
    Tässä kieltorekisterissä olevat kuluttajat poistetaan suoramarkkinoinnin kohderyhmistä, jotka on muodostettu jonkin viranomais- tai markkinointirekisterin pohjalta.
    Osoiteilmoituksen tekeminen postille kannattaa, jotta varmistat, että postisi löytää sinut ajoissa.

    Raimo Henriksson, tuotepäällikkö, Itella Posti Oy

    • Hei Raimo,

      Viestistäsi saa sellaisen kuvan, että Itella Posti ei myisi henkilötietoja kolmansille osapuolille. Ei taida pitää paikkaansa, koska Intellia Oy ja monet muut ovat näin tehneet. Myös VRK vahvisti tämän. Se, millä nimikkeellä niitä myydään tai onko palvelu osa jotain suurempaa kokonaisuutta (”palvelutietokanta”) ei ole mielestäni olennaista.

      Kysymyksiä:
      – Miksi Itella Posti ei huomioi VRK:lle tehtyjä luovutuskieltoja?
      – Jos oletetaan, että vaikkapa kirjeen vastaanottajatiedot ovat aina oikein, mihin tarkoitukseen Itella Posti tarvitsee osoiteilmoituksen?

      Kiitos jo etukäteen vastauksista ja pahoittelen, jos ymmärsin jonkin asian väärin ;-).

  3. Hyvä Antti,

    Tein oman ilmoitukseni vain maistraatille. Koska tiesin , että tuota paskaa tulisi samantien pinoittain.

    Ja todetakseni saman, kuin aikaisempi kommentoija. Kuin myös kieltänyt suoramarkkinoinnin VRK:n kautta. Ei ole tullut ikinä puheluita, saatika postia.

    Suosittelen siis vastaavia toimia myös allekirjoittaneille.

    T; RedditWhiteKnights

  4. Päivitysilmoitus: FinICT - Näkökulmia My Datan anonymisointiin - FinICT

  5. Hei Antti,

    selvennän vielä mielelläni asiaa, toivottavasti tästä vastauksesta on apua.
    Itella Postin Postinsaajarekisteri ja VRK:n Väestötietojärjestelmä ovat kaksi täysin erillistä tietokantaa, joiden käyttöä säätelevät eri lait ja asetukset.
    Itella Posti oy ei myy omasta Postinsaajarekisteristään kuluttajien yhteystietoja, ainoastaan päivittää asiakas- ja markkinointirekistereissä jo olemassa olevia nimi- ja osoitetietoja. Mutta Itella Posti Oy on yksi Väestörekisterikeskus VRK:n virallisista suoramarkkinoinnin tietopalveluiden yhteistyökumppaneista ja näin ollen myymme VRK:n Väestötietojärjestelmästä nimi- ja osoitetietoja suoramarkkinointitarkoituksiin.
    Mietit, eikö Itella Posti huomioi VRK:lle tehtyjä osoitepalvelukieltoja. Huomiomme kyllä VRK:n Väestötietojärjestelmään tehdyt osoitepalvelukiellot silloin, kun myymme VRK:n yhteistyökumppanina tietoja heidän rekisteristään suoramarkkinointiin. Emme myy omasta Postinsaajarekisteristämme yhteystietoja, vaan tätä tietokantaa käytetään postin toimittamista varten ja asiakas- ja markkinointirekistereissä jo olemassa olevien yhteystietojen päivittämiseen.
    Vaikka VRK:n ja Postin tietokannat ovat erilliset, kuluttaja voi samalla muuttoilmoituksella ilmoittaa halutessaan tietonsa kumpaankin rekisteriin. Tiedot on lain mukaan pakko ilmoittaa VRK:lle, mutta ne suositellaan ilmoitettavaksi myös Postille, jotta postit voidaan toimittaa oikeaan osoitteeseen.
    Kuluttaja voi halutessaan tehdä osoitepalvelukiellon, mutta se tulee puolestaan tehdä rekisterikohtaisesti. Postille tehty osoitepalvelukielto estää Postia päivittämästä kuluttajan tietoja asiakas- ja markkinointirekistereihin, VRK:lle tehty luovutuskielto puolestaan estää VRK:ta luovuttamasta kuluttajan nimeä ja osoitetta suoramarkkinointitarkoituksiin.
    Miksi Posti tarvitsee tiedon osoitteenmuutoksesta?
    Päivittäin käsittelemme Postissa tuhansia lähetyksiä, joissa osoitetiedot eivät ole oikein. Osoiteselvityksessä korjaamme osoitteen lähetykseen ja toimitamme sen korjattuun osoitteeseen vastaanottajalleen. Mutta jos Postilla ei ole Postinsaajarekisterissä vastaanottajan oikeaa osoitetietoa, kuluttaja voi jäädä ilman postiaan.

    Raimo Henriksson, tuotepäällikkö, Itella Posti Oy

  6. Jouduimme saman huijauksen uhriksi. Teimme muuttoilmoituksen ja heti seuraavana aamuna alkoi tulla puheluita kuin liukuhihnalta. Kävin VRKn kimppuun, koska tein muuttoilmoituksen ”heidän kauttaan”. Kävi ilmi, että hekin jobbaavat tietokantoja kuten tekee Postikin.
    Tämän ihmiskaupan seurauksena jouduimme ”muuttamaan” takaisin vanhaan osoitteseen, perumaan tilauksen vuoden maksullisesta postin jälleenohjauksesta, tekemään laajan tietojenluovutuskieltokampanjan (maistraatti, trafi, posti), haukkumaan kaikki näiden tietokantajobbareiden asiakkaat ja heidän meitä vainonneet työntekijänsä. Tekemään valituksia tietosuojavaltuutetulle ja oikeusministeriöön ym) Postin sivuilla uusi osoite ei edes näy, koska käsittelevät sen ”manuaalisesti” eli terrorismi jatkuu.
    Postin sivuilla sai laittaa ruksin suoramarkkinointikieltoon, mutta se varmaan koski heidän omia palveluitaan eikä tietojen myymistä näille puhelinterroristeille.
    Raivona on kaunis ilmaisu kuvaamaan tätä viranomaisten keräämien pakollisten ilmoitusten jobbaamista suoramarkkinointihäiriköille, Voikohan veroilmoitustakaan tehdä enää turvallisesti vai muuttuvatko kilometri-ilmoitukset autokauppiaiden yhteydenotoiksi..?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *