Heihei 2016, tervetuloa 2017!

Vuosi on taas vaihtumassa ja on hyvä hetki miettiä menneen vuoden tapahtumia, sekä erityisesti tulevan vuoden tavoitteita. Kuluva vuosi oli allekirjoittaneelle varsin tylsä – asiat lipuivat eteenpäin omilla urillaan, eikä kalenterimerkintöjen perusteella tapahtunut oikein mitään erityismaininnan arvoista. Mutta jos jotain kaivaa…

VUOSI 2016

  • Vuoden alussa tuli kiepautettua taas reissu Britteihin; Lontoo, Rotherham, Birmingham, Ledbury. Rotherhamissa ohjelmassa oli ensimmäinen vieraspelini QPR:n kannattajana, Ledburyssä taas haastoin darts-ammattilaisen – Terry Jenkinsin.
  • Kesällä osallistuin CHUMS-projektin loppuseminaariin, joka pidettiin Belgian Leuvenissa. Kyseessä on siis kimppakyytiaiheinen EU-projekti, johon osallistuin ainoana suomalaisena toimijana Kyydit.netin puitteissa.
  • F#ck the Apple -projektini tuli päätökseen, eli luovuin kaikista Applen tuotteista. iPhone, Macbook, Timecapsule vaihtui nykyiseen Intex Aquafish, Lenovo 13″ ja Zyxel NAS326 -komboon. Läppärin käyttöjärjestelmänä on Ubuntu 16.04.
  • Ensimmäiset kontribuutiot open source -projektiin (Genko/CAMT)
  • Ehdokuuteni vuoden 2017 kuntavaaleihin vahvistettiin.
  • Hankin ensimmäisen ”kunnollisen” polkupyörän (Merida Crossway) kesällä ja polkaisin 462km loppuvuoden aikana. Pisin yksittäinen reissu kotoa Porvooseen, n. 100km.

VUODEN 2017 TAVOITTEET

Liikunta ja ravinto

  • Liikunnan lisääminen (2-3krt / viikko)
  • Fillarointi 1000km
  • Painon pudottaminen itselleni normaalimpiin lukemiin. Nyt mennään n. 85 kilossa ja tavoite olisi päästä 80kg alle
  • Terveellisempi ruokavalio ja erityisesti lihan vähentäminen.

Ammattiosaaminen

Omat projektit ja palvelut

  • Kyydit.net 3.0. Palvelu täyttää 10 vuotta – on taas aika olla edelläkävijä ja tuoda uusia juttuja kimppakyytien maailmaan
  • Kesatyo.fi – kevyttä freesausta ja muutamia uusia asioita
  • Oman podcastin julkaisu
  • ”Darts-luolan” valmistuminen lämpimään ulkovarastoon

Lukeminen

  • Vähintään 12 kirjaa, lukulista näyttää parhaillaan tältä:
    • Platon: Valtio
    • Ota Minut (Kimmo Lehtonen)
    • Yli uusien rantojen (Kimmo Lehtonen)
    • Timbuktun hetket (Kimmo Lehtonen)
    • 1984
    • The Power of Habit
    • Think Fast and Slow
    • 6 degrees
    • Rise of the Robots
    • Ghost in the Wires
    • The Art of Invisibility
    • The Art of Intrusion
    • The Art of Deceoption
    • The Next 100 Years

Harrastukset

  • Darts: treeniä 12h/viikko, ranking-sijoitus <260 (20.11.2016 sijoitus: 304)
  • Matkailu: 2 uutta maata käytynä (kandidaatteja: Skotlanti, Norja, Mongolia)
  • Sijoittaminen: sijoitussalkun uudelleenrakennus, taloudellisen riippumattomuuden suunnittelu ja toteutus
  • Kuntapolitiikka: Vantaan kaupunginvaltuustoon 2017 (vaalit 9.4.2017)

Siinäpä sitä. Tämän lisäksi listan ulkopuolella on parikin melko isoa projektia, joista toinen loppusuoralla ja toinen vasta alkamassa. Tulossa siis työntäyteinen vuosi.

Hyvää Uutta Vuotta 2017!

Intex Aqua Fish

Syksyllä 2014 vaihdoin iPhone 4:n suomalaiseen SailfishOS-käyttöjärjestelmää käyttävään Jollaan. Puhelin on toiminut käyttöjärjestelmän kehittymisen myötä kohtuullisen hyvin, mutta miksipä rautaa ei päivittäisi parin vuoden välein etenkin jos sen voi tehdä melko edullisesti.

Markkinoilla on vain muutama puhelin, joilla pääsee Jollan SailfishOS-käyttöjärjestelmän makuun; Jolla 1 (poistunut myynnistä), Jolla C (rajoitettu kehittäjäversio, ei saatavilla), Turing Phone (keskeneräinen, esikatselu-versioita toimitettu), sekä Intexin Aqua Fish.

intex_aqua_fish

Kuva 1. Intex Aqua Fish

Aqua Fish on käytännössä käytännössä sama puhelin kuin Jolla C – ulkonäön osalta vain takakuori erottaa nämä kaksi kaunotarta. Ohjelmistopuolella on myös tehty kevyttä paikallistamista Gaana-musiikkipalvelun ymppäämisellä mukaan. Puhelinta saa (ainakin toistaiseksi) ostettua Ebay.in ja Ebay.com -sivustoilta n. 90 euron hintaan (+toimitus n. 25e, tullaus n. 25e).  Ensiksimainitussa pyydetään käsittääkseni Paisapay-maksuprosessoria varten henkilöllisyystodistusta, jonka vuoksi tilasin omani Ebay.comista käyttäen olemassa olevaa Paypal-tunnustani. Toimittaja oli molemmissa tapauksissa sama. Paketti oli kädessä n. 12 päivää tilauksesta.

Aquafishin pakkauslaatikko

Aquafishin myyntipakkaus

Puhelin on pakattu oikein näyttävästi ja antaa huomattavasti myyntihintaansa arvokkaamman kuvan.

Aqua Fish -myyntipakkauksen sisältö

Aqua Fish -myyntipakkauksen sisältö

Myyntipakkauksessa on puhelimen lisäksi mukana selkeä käyttöohje, näytön suoja, USB-kaapeli ja verkkovirta-adapteri (jota ei tosin voi käyttää Suomessa) sekä kuulokkeet. Kuulokkeet ovat todella huonolaatuiset – eivät ainakaan minulla pysy korvissa paikoillaan ja laatuvaikutelma kaikilta osin on huono. Tyhjää paremmat kuitenkin.

Intexin sivuilta löytyvät puhelimen tarkat speksit, jos ne kiinnostavat.

Puhelin on vastannut odotuksia ja olen hankintaan erittäin tyytyväinen.

Antti suosittelee.